Realov Irena Sovelluksella Ohjattava Kiihotinkuula
– Testaa & Tarkista

Realov Irena Sovelluksella Ohjattava Kiihotinkuula
80%
Design
70%
Laatu
10%
Hinta
Testaajan arvio:
3.2/5
Käyttäjien arvio:
2.5/5

Plussat

Miinukset

Suve testannut ja tarkistanut

Suve testannut ja tarkistanut

Realov Irena Sovelluksella Ohjattava Kiihotinkuula

Aluksi Irena I kiihotinkuulan pieni koko mietitytti, että mahtaako sillä päästä edes kiihotuksen äärelle. Mutta koska minulla on aiempaa myönteistä kokemusta pienistä vibraattoreista, niin annoin toki tällekin mahdollisuuden.

Tuote on helppokäyttöinen sekä sovelluksen kanssa että ilman. Sovellusta käytettäessä on kiva lisämauste kun kumppani voi halutessaan ohjailla kuulaa oman puhelimensa kautta, kunhan ensin lataa appin ja synkronisoituu Irena I:n käyttäjän puhelimen välityksellä ohjailemaan sovellusta.

Sovellus on yllättävän helppokäyttöinen ja sopivan yksinkertainen. Sovelluksen kautta kiihotinkuulaa voidaan ohjata äänen avulla, tai esimerkiksi heiluttamalla puhelinta tai piirtämällä omia kuvioita/ratoja, joiden mukaan kuula värähtelee. Itse suunnitellut “kuviot” voi tallentaa sovellukseen. Sovelluksessa itsessään on valmiina 10 erilaista värinätasoa, jotka löytyvät kuulasta myös silloin kun sitä ei ohjailla appin kautta.

Kiihotinkuulan häntä täytyy jättää näkyviin, sillä se toimii antennina. Kuula toimii siis Bluetoothin avulla. Yhteys ainakin lähikäytössä toimii moitteetta. Toisinaan laite hakee signaalia mutta se ei vaikuta tehoon tai käyttöön.

Irena I on äänitasoltaan melkolailla samantasoinen kuin muut käyttämäni seksilelut. Värinätehoiltaan se ei kuitenkaan edes voimakkaimmillaan saanut minua kovinkaan kiihottuneeksi. Plussaa ja hauskuutta toi sovelluksessa itsetehtävät värinätasot ja kuviot mutta niissä värinätehoa ei voinut muutella. Ääniohjauksella tehoa voi muokkailla äänenvoimakkuutta säätelemällä mutta se vaatii sitten jo häiriöttömän ympäristön, siis ettei kotona asuvat muut tyypit kiinnitä puuhasteluun liikaa huomiota.

Materiaaliltaan kiihotinkuula on ihanan pehmeä, silkkisen samettinen. Kuulaa on helppo käsitellä ja se pysyy tarvittaessa hyvin paikallaan. Akunkestoa täytyy kyllä kehua. Reilun tunnin latauksella kuulan teho kestää jopa 4 tuntia.

Mielenkiinnolla tätä lähdin testaamaan mutta ikävä kyllä minä en tästä kostunut lainkaan. Tietysti tällä voisi kokeilla peppuseksissä stimuloida peräaukkoa tai jos sattuu nauttimaan rintojen tai muiden erogeenisten alueiden hyväilystä niin ehkä tätä voisi siten käyttää hyödykseen. Tai sitten vaan hieroskella kipeitä hartiajumeja.

Ominaisuudet

Tarkat tuotetiedot

Tiedot Realov Irena Sovelluksella Ohjattava Kiihotinkuula
Värinätasot 10 valmista värinäasetusta
Pituus 17 cm, josta 9 cm sisään asetettavaa
Vesitiivis Kyllä
Materiaali Silikoni ja ABS-muovi
Akku Ladattava (USB-latausjohto mukana)
Travel safe Ei
Realov Irena Sovelluksella Ohjattava Kiihotinkuula
This is a tooltip 1 of 1

Käyttäjien Realov Irena Sovelluksella Ohjattava Kiihotinkuula -arvostelut

Loppupäätelmä

Moni kakku päältä kaunis. Ikävä kyllä pakko sanoa näin. Alunperinkään tuote ei ole saanut kovin hyviä arvosanoja, mutta halusin kuitenkin antaa sille mahdollisuuden. Laadukkaan näköisen paketin sisältä paljastuu kuuman pinkin värinen pehmeä kuula, jonka päässä keinahtelee antennina toimiva häntä. 10 esiasennetun värinätason ja itse lisättävien värinöidenkään jälkeen ei kroppa huuda hoosiannaa eikä vesiputoukset virtaa valtoimenaan.

Sovelluksella ohjattavuus tuo toki uutta twistiä ja sen avulla voidaan saada petipuuhiin tuhmiakin sävyjä mutta silti lelu jättää kylmäksi.

Vaikka tuotteen ulkonäköön ja materiaaleihin on panostettu, ei tuote silti vastaa hintaansa. Viidelläkympillä toivoisi saavansa enemmän.

En siis ostaisi tämän perusteella tuotetta, enkä välttämättä uskaltaisi suositella sitä muillekaan, muutoin kuin omalla vastuulla.

Kaikki saatavilla olevat kaupat