Lasidildot - Parhaat testissä

Lasidildo on nimensä mukaan lasista valmistettu dildo. Lasi saattaa kuulostaa vaaralliselta, mutta oikeasti lasidildot ovat erittäin kestäviä, ja kestävät hyvin myös putoamista – ei siis ole vaaraa, että dildo hajoaisi sisällä. Lasidildon tuntuma on mukavan sileä ja liukuva, sekä niiden lämpötilaa voi vaihtaa lämmittämällä tai viilentämällä dildon – lasidildo tuo siis paljon uusia vaihtoehtoja makuuhuoneeseen!

ETKÖ TULLUT VIELÄ PÄÄTÖKSEEN?

FAQ

Lasidildot eivät jousta samalla tapaa kuin muovista tai silikonista valmistetut dildot, eli tavallaan ne tuntuvat kovemmilta sisällä. Lasidildon pinta on kuitenkin todella liukuva, ja kovuuden ansiosta ne voivat tarjota tehokkaampaa stimulaatioita pehmeään dildoon nähden. Lasidildon kanssa kannattaa aina käyttää runsaansti liukuvoidetta.

Lasidildon saa parhaiten lämmitettyä kuumavesihauteessa. Keitä vettä, anna sen jäähtyä hetki  ja aseta dildo joko suoraan lämpimään veteen, tai kulhossa vesihauteeseen. Dildon voi myös lämmittää suoraan kuuman veden alla. Varmista aina ennen käyttöä, ettei dildo ole liian kuuma. Dildon lämmittämistä mikrossa ei suositella.

Dildon voi viilentää kylmäksi helposti joko kylmän veden alla, tai laittamalla dildo jääkaappiin tai pakastimeen. Pakastimessa dildo voi vetäytyä äkkiä liian kylmäksi, joten jääkaappi on helpompi vaihtoehto. Dildo kannattaa kääriä esimerkiksi pieneen pyyhkeeseen tai paperiin hygienisyyden vuoksi, jos asetat sen jääkaappiin.

Sopii. Jos suunnittelet lasisen dildon käyttöä anaalileikkeihin, kannattaa kuitenkin valita sopivan muotoinen dildo, jota on helppo käyttää. Koska lasi ei veny lainkaan, voi dildon asettaminen olla aluksi hankalaa. Siksi kannattaakin valita anaaliin tarkoitettu lasinen dildo, tai vaihtoehtoisesti suhteellisen kapealla päällä varustettu, tai kokonaan pienikokoinen lasidildo.

Muovisten dildojen ja lasidildojen tuntuma on erilainen. Muovisia dildoja löytyy niin jellymäisistä dildoista koviin dildoihin, ja lasidildot muistuttavat ehkä eniten näitä ekstrajäykkiä dildoja. Eniten erilaiselta lasidildossa on kuitenkin dildon tuntuma ja sen liukuminen - liukuvoiteen kanssa lasidildo liukuu erittäin hyvin, eikä aiheuta yhtä paljon kitkaa kuin muoviset dildot.

Olivia Jarvinen
Olivia Jarvinen

Tällä sivulla olen käsitellyt ihanan uniikkia ja eksoottista seksilelua, nimittäin lasisia dildoja. Lasidildot voi kuulostaa hankalalta käytettävältä, mutta oikeastaan moni ihastuu niihin niin, että alkaa pitämään niistä enemmän kuin tavallisista, muovisista dildoista. Tälle sivulle olen koonnut runsaan valikoiman erilaisia lasidildoja, jotta löytäisit helpommin juuri sopivan vaihtoehdon itsellesi!

Sisällysluettelo
    Add a header to begin generating the table of contents

    Fifty Shades of Grey - Glass Massage Wand

    Plussat

    Miinukset

    Tuotekuvaus

    Fifty Shades of Grey – Glass Massage Wand on lasinen hieromasauva, joka tuo uusia ulottuvuuksia makuuhuoneeseen. Tämä eroottinen dildo kuuluu maailmankuulun Fifty Shades of Gery -seksilelujen tuotekokoelmaan, joka tuo eksoottisia ja varmasti astetta tuhmempia kokemuksia sänkypuuhiin. Lasinen dildo on muotoiltu hieman kaarevaksi, ja siihen on myös painatettu Fifty Shades of Grey -logo tyylikkäänä yksityiskohtana.

    Fifty Shades of Grey – Glass Massage Wandilla on pituutta noin 18,5 senttiä ja halkaisijaltaan se on noin 3,3 senttiä paksu. Lasidildo on suunniteltu niin, että sen kumpaa tahansa päätä voi käyttää tyydyttämiseen. Toisesta päästä löytyy yksi muotoiltu pyöreä pallo, ja vastakkaisessa päässä on kaksi palloa peräkkäin.

    • Valmistusmateriaali: Lasi
    • Dildon pituus: 18,5 cm
    • Dildon paksuus: 3,3 cm
    • Dildon väri: Läpinäkyvä
    • Paino: noin 250 grammaa

    Fifty Shades of Grey – Glass Massage Wand sopii kaikille Fifty Shades of Grey faneille! Ja myös muille, sillä kirjasarjasta sen kummemmin välittämättäkään tämä tuote on silti kaikinpuolin erittäin nerokas. Lasista dildoa voi käyttää kumminpäin vain sen kaksisuuntaisuuden vuoksi, ja sen lämpötilaa voi myös muuttaa ennen käyttöön ottoa – kylmetä dildo esimerkiksi jääkaapissa tai pakkasessa, tai tee siitä ihonlämpöinen tai kuuma lämpimän veden alla – Fifty Shades of Grey – Glass Massage Wandin kanssa luot ennennäkemättömiä uusia kokemuksia!

    Asiakkaiden arvostelut

    Videot

    Yhteenveto

    Fifty Shades of Grey – Glass Massage Wand oli kaikinpuolin miellyttävä käyttää. Lasiset dildot ovat kovia, joten niihin voi olla hieman totuttelemista, mutta Fifty Shades of Grey – Glass Massage Wand on muotoiltu erittäin miellyttävän muotoiseksi. Dildon päässä olevat pyöreät pallot osuvan hyvin sisällä ja antavat vielä pientä lisätehoa lelun antamaan stimulaatioon.

    Fifty Shades of Grey – Glass Massage Wand on laadukas seksilelu, joka on varma valinta jokaisen kaappiin, kun etsit uniikkia ja tehokasta lasista dildoa. Parasta tässä oli, että lelun molempia päitä voi käyttää, ja niillä saa aikaan erilaisen stimulaation!

    Fifty Shades of Grey - Glass Massage Wand arvosteluni

    5/5

    Icicles No 5 Sininen Lasidildo

    Plussat

    Miinukset

    Tuotekuvaus

    Icicles No 5 Sininen Lasidildo on upeasti muotoiltu ja kauniin värinen lasidildo, joka on kooltaan myös juuri sopiva. Lasidildossa on kaunis spiraalin muotoinen sininen värikuvio, ja sama spiraali on nystyröity niin, että juomut lisäävät dildon tuomaa ekstaasia antamalla lisästimulaatiota. Icicles No 5 Sininen Lasidildo on valmistettu kokonaan käsin puhaltaen, ja on siis laadukasta tekoa.

    Koska dildo on käsin puhallettu, se kestää myös hyvin lämpötiloja. Tämä siis tarkoittaa, että dildoa voi niin lämmittää kuin viilentää oman mielensä mukaan! Kuuma tai kylmä dildo tuo ihanasti uusia sensaatioita petipuuhiin. Icicles No 5 Sininen Lasidildolla on sisäänasetettavaa pituutta noin 16 senttiä, ja halkaisijantaan se on paksuimmasta kohtaa noin 3,8 senttiä.

    • Valmistustapa: Käsin puhallettu lasi
    • Dildon pituus: 16 cm
      Dildon halkaisija: 3,8
    • Väri: Kirkas ja sininen
    • Paino: Noin 300 grammaa

    Icicles No 5 Sininen Lasidildo on täydellinen, jos olet hankkimassa ensimmäistä lasidildoasi! Tämä dildo on juuri sopivan kokoinen, helppo käyttää, sekä laadukas. Icicles No 5 Sininen Lasidildo on käsin puhallettu, ja se kestää hyvin myös kylmä – kuuma -leikkejä; siis täydellinen kun olet hakemassa jotain uutta makuuhuoneeseen. Lasinen dildo on myös erittäin helppo pestä ja puhdistaa, joten Icicles No 5 Sininen Lasidildon käyttö on kaikin puolin erittäin vaivatonta.

    Asiakkaiden arvostelut

    Videot

    Yhteenveto

    Icicles No 5 Sininen Lasidildo on ehdottomasti helppokäyttöisin lasidildo, johon ei kyllästy! Se on juuri sopivan paksuinen, niin että se täyttää hyvin muttei silti tee kipeää, sillä lasiset dildot eivät jousta lainkaan. Dildo liukuu ihanasti käytössä, ja sen suomut hellivät vaginaa sisältäpäin antaen ihania orgasmeja.

    Dildon muotoilu tuntui erittäin laadukkaalta, ja käsintehdyssä dildossa ei huomannut valmistusvirheitä tai yksityiskohtia – Icicles No 5 Sininen Lasidildon valmistukseen on siis selkeästi panostettu. Tästä dildosta ei ole oikeastaan mitään huonoa sanottavaa, tämän kanssa ei voi mennä vikaan ekakertalainenkaan!

    Icicles No 5 Sininen Lasidildo arvosteluni

    4.5/5

    Sinful Curvy Kirkas Lasidildo

    Plussat

    Miinukset

    Tuotekuvaus

    Sinful Curvy Kirkas Lasidildo on nimensä mukaan kaarevaksi muotoiltu lasinen dildo. Sinful Curvy Kirkas Lasidildo on yksinkertaisen tyylikäs, sillä sen pinta on ihanan sileä, ja se liukuu täydellisesti sisällä, ja kaarevan vartensa avulla osuu täydellisesti G-pisteeseen. Sinful Curvy Kirkas Lasidildo sopii myös miehille, sillä muotonsa vuoksi sen saa osumaan myös hyvin eturauhaseen.

    Sinful Curvy Kirkas Lasidildo on valmistettu vahvasta lasista, ja tätä lasista dildoa voi käyttää myös eri lämpöisenä – se antaa paljon uusia mahdollisuuksia joko viilentämällä dildon jääkaapissa, tai mahdollisesti lämmittämällä sitä esimerkiksi kuuman veden alla.

    • Valmistusmateriaali: Sirpaloimaton lasi
    • Dildon pituus:
    • Dildon paksuus:
    • Väri: Kirkas lasi
    • Muoto: Kaareva ilman nystyröitä

    Sinful Curvy Kirkas Lasidildo on lasiseksi dildoksi erittäin edullinen valinta! Jos siis etsit pienemmän budjetin lasidildoa, on tämä varma valinta. Sinful Curvy Kirkas Lasidildo on valmistettu laadukkaasta lasista, joka on sirpaloimantonta, eli periaatteessa oikein käytettynä ja puhdistettuna Sinful Curvy Kirkas Lasidildo on ikuinen seksilelu. Sinful Curvy Kirkas Lasidildossa on hintalaatu -suhde kohdallaan, ja lasinen lelu kestää ehdottomasti pidempään kuin muovinen dildo.

    Asiakkaiden arvostelut

    Yhteenveto

    Sinful Curvy Kirkas Lasidildo kuulostaa melkein liian halvalta ollakseen totta – voiko näin edullinen lasidildo olla oikeasti kestävä? Kyllä voi. Testissä Sinful Curvy Kirkas Lasidildo tuntui oikein vankalta, ja se kestää myös kolhuja. Lasidildo on valmistettu lasista joka on sirpaloimatonta, joten dildon hajoamista ei tarvitse pelätä.

    Sinful Curvy Kirkas Lasidildo on edullisuutensa lisäksi myös helppo käyttää – isot lasidildot voivat olla joskus hankala saada sisään, mutta Sinful Curvy Kirkas Lasidildo on sopivan ohut, ja ilman nystyröitä se liukuu todella vaivattomasti sisään. Sinful Curvy Kirkas Lasidildo sopii hyvin myös eturauhasen kiihottamiseen.

    Sinful Curvy Kirkas Lasidildo arvosteluni

    5/5

    Sinful Groove Lasidildo

    Plussat

    Miinukset

    Tuotekuvaus

    Sinful Groove Lasidildo on upea, kokonaan pallomaisista nystyröistä valmistettu lasinen dildo. Sinful Groove Lasidildo on siis äärimmäisen stimuloiva – tunnet jokaisen pallon liikkeen sisälläsi, ja se hieroo vaginaa täydellisesti koko matkalta. Useimmissa dildoissa on nystyröity pää G-pisteen stimuloimiseksi, mutta Sinful Groove Lasidildo stimuloi vaginaa kauttaaltaan. Dildo koostuu kokonaisuudessaan kuudesta pallosta.

    Sinful Groove Lasidildo on kestävää materiaalia, valmistettu lasista, joka on sirpaloimatonta. Dildon pinta on hyvin sileän tuntuinen, joten liukuvoiteen kanssa se liukuu sisään hyvin palloista huolimatta.

    • Valmistusmateriaali: Sirpaloimaton lasi
    • Dildon pituus: 16 cm
    • Sisään asetettavan osuuden pituus: 15 cm
    • Dildon paksuus: 4 cm
    • Väri: Kirkas lasi

    Sinful Groove Lasidildo sopii parhaiten, kun etsit lasista dildoa pienellä twistillä – tämän lasisen dildon pallomaisesti muotoiltu varsi stimuloi erittäin intensiivisesti. Jos olet kokeillut tavallista lasidildoa ja jäit toivomaan jotain vielä hieman enemmän, on Sinful Groove Lasidildo täydellinen vaihtoehto sinulle. Sinful Groove Lasidildo sopii niin G-pisteen hierontaan kuin myös anaaliseksiin, joten sen käyttö soveltuu hyvin myös miehille.

    Asiakkaiden arvostelut

    Videot

    Play Video

    Yhteenveto

    Sinful Groove Lasidildo on jotain uutta! Tämän dildon kuvista saa jo aika hyvän mielikuvan miltä dildo tulee tuntumaan sisällä, mutta oikeasti sen tuoma stimulaatio on vielä vahvempi miltä näyttää! Liukuvoiteen kanssa tämä dildo liukuu myös hyvin paikalleen.

    Sinful Groove Lasidildo tuntuu myös erittäin kiihottavalta anaalikäytössä pallojensa vuoksi. Tosin sen koon vuoksi tätä lasidildoa ei ehkä voi suositella ensimmäiseksi anaalidildoksi, mutta jos sinulla on hieman kokemusta anaalista, on Sinful Groove Lasidildo eksoottinen lisä anaalileikkeihinkin.

    Sinful Groove Lasidildo arvosteluni

    4.1/5

    Fifty Shades of Grey Lasinen Hierontadildo

    Plussat

    Miinukset

    Tuotekuvaus

    Fifty Shades of Grey Lasinen Hierontadildo  on erikoisen muotoinen ja väriltään söpön pinkki lasinen dildo, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Tämä dildo on suunnilteltu erityisesti G-pisteen hierontaan, ja siinä se onnistuukin täydellisesti. 

    Fifty Shades of Grey Lasinen Hierontadildo on muotoilultaan suhteellisen ohut, ja molemmsta päistä nystyröity dildo. Sen toinen pää on suora pienellä pallonmuotoisella päällä, ja toinen pää on hieman kaareva, myös kohotetulla pallopäällä. Molemmat päät antavat hieman erilaisen tunteen dildoon, joten dildo antaa paljon erilaisia vaihtoehtoja nautinnolle.

    • Valmistusmateriaali: Sirpaloimaton lasi
    • Dildon pituus: 20 cm
    • Dildon paksuus: 3,5 cm
    • Dildon väri: Vaaleanpunainen
    • Mukana: Dildo, kankainen säilytyspussi

    Fifty Shades of Grey Lasinen Hierontadildo on hyvä valinta, jos etsit lasista dildoa, joka osuu eritoten G-pisteeseen. Fifty Shades of Grey Lasinen Hierontadildo on nimenomaan suunniteltu tähän tarkoitukseen! Sen takia dildo on myös suhteellisen ohut, ja sen molemmat päät ovat uniikkeja, tuoden omanlaisen tunnelman G-pisteen hieromiseen. Max Passion Kariba Lasinen G-pistedildo sopii myös eturauhasen kiihottamiseen. Mukana tulee myös elegantti säilytyspussi, jossa dildo on helppo säilyttää silloin kun se ei ole käytössä.

    Asiakkaiden arvostelut

    Yhteenveto

    Fifty Shades of Grey Lasinen Hierontadildo  tekee juuri sen mitä se lupaakin – stimuloi G-pistettä. Dildo on hyvä myös lasidildojen kanssa harjoitteluun, sillä sen ohut varsi on helppo asettaa sisälle. Pallomaisesta päästä on helppo pitää kiinni, ja dildolla saa itse vaihdettua kulmaa niin, että se osuu juuri parhaiten G-pisteeseen.

    Fifty Shades of Grey Lasinen Hierontadildo saa myös väristä. Kokonaisvaltaisesti dildo jäi ehkä hieman kaipaamaan lisää paksuutta, mutta G-pisteen stimuloinnissa oli Fifty Shades of Grey Lasinen Hierontadildo aivan mahtava.

    Fifty Shades of Grey Lasinen Hierontadildo arvosteluni

    4.3/5

    Chrystalino Gallant Lasidildo

    Plussat

    Miinukset

    Tuotekuvaus

    Chrystalino Gallant Lasidildo on upea ja aistikas lasinen dildo, joka muistuttaa jo melkein koriste-esinettä enemmän kuin pelkkää dildoa kaikessa kauneudessaan. Chrystalino Gallant Lasidildo on kauniin siniseksi värjätty, niin emättimeen kuin anaaliinkin sopiva dildo.  

    Chrystalino Gallant Lasidildo on muotoiltu kaarevaksi, ja siinä on kumpuileva varsi, joka stimuloi käytössä koko dildon pituudelta. Chrystalino Gallant Lasidildon pää ja pitokahva on leveä, joten se toimii myös hyvän anaalissa niin, että kahva toimii pysäyttimenä niin, ettei dildo pääse vahingossa luiskahtamaan kokonaan sisälle.

    • Valmistusmateriaali: Sirpaloimaton lasi
    • Dildon pituus: 18 cm
    • Dildon paksuus: 3,5 cm
    • Väri: Sininen

    Chrystalino Gallant Lasidildo on täydellinen valinta nautiskelijalle! Jos pidät designista, ihastut varmasti tähän lasiseen dildoon. Näin upeaa ja uniikkia dildoa et nimittäin toista tapaa. Chrystalino Gallant Lasidildo sopii myös anaaliin, ja se osuu hyvin niin G-pisteeseen kuin myös eturauhauseen. Chrystalino Gallant Lasidildo on eksoottisuuteensa nähden myös varsin edullinen vaihtoehto, joten se ei käy myöskään raskaaksi lompakolle. Tämä dildo on täydellinen, kun etsit uutuudenviehätystä!

    Asiakkaiden arvostelut

    Yhteenveto

    Chrystalino Gallant Lasidildo oli käytössä hyvin aistillinen, ja se teki seksisessiosta heti astetta luksuksenomaisemman. Chrystalino Gallant Lasidildo on ihanan sileä iholla, ja voi olla että sen ulkonäkö hämäsi, mutta se tuntui erilaiselta kuin muut lasidildot. 

    Chrystalino Gallant Lasidildo osuu ihanasti G-pisteeseen, ja levennetystä pohjasta on myös helppo pitää kiinni lelua käyttäessä. Kaunis sininen väri toi myös lisätunnelmaa dildoon. Materiaali tuntui laadukkaalta, ja jotenkin Chrystalino Gallant Lasidildon kanssa syttyi aivan uusia intohimoja! Lasidildo vaihtoi myös lämpötilaa hyvin, ja tuntui pitävän uuden lämpötilan suhteellisen pitkään.

    Chrystalino Gallant Lasidildo arvosteluni

    3.5/5

    Icicles No 43 Lasidildo Sydämellä

    Plussat

    Miinukset

    Tuotekuvaus

    Icicles No 43 Lasidildo Sydämellä on ehkä söpöin ja samalla seksikkäin lasidildo, mitä markkinoilta löytää! Tämä dildo on uniikki ulkomuotonsa, mutta myös tuntumansa ansiosta. Lasidildon pään pitokahva on muotoiltu sydämen muotoiseksi, ja kahva ei vain ole kaunis – vaikka lasi voi joskus olla liukasta, tästä kahvasta on erittäin helppo saada tukeva ote.

    Icicles No 43 Lasidildo Sydämellä on suunniteltu stimuloimaan niin vaginaalisesti kuin anaalisesti, ja se osuu ihanasti niin G-pisteeseen kuin myös eturauhaseenkin. Lasidildon varsi on muotoiltu pallomaiseksi, joten sen jokaisen liikkeen tuntee hyvin, ja se stimuloi myös koko vartensa alueelta liikuttaessa dildoa edes takaisin. Icicles No 43 Lasidildo Sydämellä on kauniin pinkki, ja se on valmistettu erittäin kestävästä lasista.

    • Materiaali: Sirpaloitumaton lasi
    • Dildon pituus: 20,3 cm
    • Dildon paksuus: 3,2 cm
    • Paino: Hieman alle 300g
    • Väri: Pinkki lasi

    Icicles No 43 Lasidildo Sydämellä on täydellinen valinta, kun haluat uniikin lasidildon, joka säväyttää. Miksi valita tylsä ja kirkkaanvärinen lasidildo, kun voit valita tämän ihanan pinkin, sydämenmuotoisella kahvalla varustetun lasidildon? Icicles No 43 Lasidildo Sydämellä sopii hyvin vaginaan kuin myös anaaliin, ja sen pyöreät pallot ja suhteellisen painava varsi stimuloivat sinut ekstaasin partaalle hetkellä. Lasisen kahvan avulla dildoa on myös helppo pitää, joten se sopii täydellisesti myös sooloseksiin.

    Asiakkaiden arvostelut

    Videot

    Play Video

    Yhteenveto

    Icicles No 43 Lasidildo Sydämellä on innostava seksilelu, jo sen näkeminen piristää ja luo heti intiimejä kihelmöintejä vatsanpohjalle. Dildo onnistuu myös stimuloimaan G-pistettä hyvin, ja pidin pallovarren tuntumasta erittäin paljon. Dildon kanssa kannattaa kuitenkin käyttää reilusti liukuvoidetta. Jos pidät pinkistä, on tämä ehdoton valinta!

    Plussaa sydämen muotoisesta kahvasta, josta oli oikeasti helppo pitää kiinni. Kun lasidildon kanssa käyttää liukuvoidetta, voi myös kahva muuttua helposti liukkaaksi, ja näin etenkin dildon soolokäyttö voi käydä vaikeaksi – näin ei kuitenkaan ollut Icicles No 43 Lasidildon kanssa, vaan kahvasta sai hyvän otteen aina.

    Icicles No 43 Lasidildo Sydämellä arvosteluni

    4.5/5

    Chrystalino - Lasidildo Gripper

    Plussat

    Miinukset

    Tuotekuvaus

    Chrystalino – Lasidildo Gripper on toinen Chrystalino -sarjan tuote, ja sarja itsessään onkin erikoistunut lasidildoihin. Chrystalino – Lasidildo Gripper takaa siis taattua laatua ja viehätystä, ja tämä lasinen dildo ihastuttaakin upealla Chrystalino -sarjalle ominaisella syvänsinisellä värillään ja upealla muotoilullaan.

    Chrystalino – Lasidildo Gripper on muotoiltu niin, että sen kärki muistuttaa hieman sormea, ja sillä onkin äärimmäisen helppo osua G-pisteeseen ja eturauhaseen. Chrystalinon valmistajat ovat myös ottaneet huomioon, että lasidildot ovat liukkaita – siksi Chrystalino – Lasidildo Grippeissä onkin pyöreän muotoinen rengas kahvana, josta saa tukevan otteen milloin vain.

    • Valmistusmateriaali: Borosilikaattilasi
    • Dildon pituus:17,5 cm
    • Dildon paksuus: 3,9 cm
    • Paino: Hieman alle 200g
    • Väri: Syvänsininen

    Chrystalino – Lasidildo Gripper on täydellinen valinta anaaliseksiin. Renkaan muotoisen kahvansa ansiosta tämän lelun kanssa ei ole hätää että lelu valuisi liian syvälle, ja kahvan avulla on helppo hieroa dildoa niin, että se osuu juuri intiimeimpiin kohtiin. Dildo on myös täydellisen pituinen ja sopivan kaareva osuakseen eturauhaseen. Chrystalino – Lasidildo Gripperiä voi käyttää myös hyvin vaginaan, jolloin se toimii parhaiten G-pisteen stimulointiin. Laadukas dildo, jolle löytyy monta käyttötarkoitusta.

    Asiakkaiden arvostelut

    Yhteenveto

    Chrystalino – Lasidildo Gripperissä on ehdottomasti paras mahdollinen kahva, joka lasisessa dildossa voi olla! Vaikka kahva olisi liukuvoiteessa, saa renkaasta silti hyvän otteen, ja näin sillä pääsee stimuloimaan tarpeeksi kovaa etenkin juuri ennen orgasmia, ja näin lasidildo onnistuukin viemään orgasmit aivan uudelle tasolle.

    Chrystalino – Lasidildo Gripper on laadukas dildo, josta huomaa että sen valmistukseen on panostettu. Oikein huollettuna tämä dildo säilyy ikuisesti, jos siis et halua olla ostamassa uusia leluja kovin usein, vaan viihdyt mieluummin tutun ja turvallisen kanssa, on Chrystalino – Lasidildo Gripper hyvä valinta pitkäaikaiseksi lasidildoksi.

    Chrystalino - Lasidildo Gripper arvosteluni

    3/5

    Jos haluat huippukivan lasidildon

    5/5

    Icicles No 8 Kaunis Lasidildo on oikea katseenvangitsija, joka kimaltelee jääpuikon tavoin kaikissa sateenkaaren väreissä! Tämä kaunis lasidildo on iloa silmälle, mutta huippukiva dildo ei vain ole kaunis lasidildo, vaan se on myös äärimmäisen stimuloiva! Icicles No 8 on kaksipäinen, ja sen koko varsi on muotoiltu aaltoilevaksi. Kaunis lasidildo siis kiihottaa koko vartensa mitalta, ja sitä voi käyttää kummin päin tahansa; tämä huippukiva lasidildo siis antaa paljon mahdollisuuksia.

    Icicles No 8 Kaunis Lasidildo on soveltuu niin anaaliin kuin vaginaankin, ja sen ihanan pehmeä pinta liukuu kuin silkki ihoa vasten. Huippukiva dildo ei vain ole katseenvangitsija, vaan tuo upeita elämyksiä ja intensiivisiä orgasmeja upean muotoilunsa avulla!  Icicles No 8 on valmistettu käsin puhalletusta lasista, joten kyseinen huippukiva dildo on myös uniikki – et tule löytämään toista tismalleen samanlaista!

    Kun haluat ison lasidildon

    4.5/5

    Spartacus Blown Aidonkaltainen Lasidildo Kiveksillä  on jo nimenmukaansa hyvin mahtipontinen, ja sitä se on myös kooltaan. Tämä iso lasidildo on valmistettu kirkkaasta lasista, ja se hurmaa aidonkaltaisella muodollaan sekä myös suurella koollaan. Spartacukselta löytyy pituutta huomat 21,5 senttiä, sekä halkaisijaa noin 3,8 senttiä.

    Koonsa puolesta Spartacus Blown Aidonkaltainen Iso Lasidildo Kiveksillä ei ehkä ole ihan aloittelijoille, mutta jos etsit järeää lasidildoa, on tämä iso lasidildo varmasti oikea valinta. Spartacus Blown Aidonkaltainen Iso  Lasidildo Kiveksillä on kokonaan käsintehty, valmistettuna käsin puhalletusta lasista. Dildo kestää siis myös hyvin kuumaa ja kylmää, joten se on myös täydellinen lämpöleikkeihin.

    Lasidildo kokemuksia

    Tähän olen koonnut muutamia lasidildo kokemuksia pariskunnilta ja sinkuilta, jotta saisit paremman tuntuman millainen lasidildo on oikeasti käytössä. Jokaisella on varmasti uniikkeja lasidildo kokemuksia, ja kukaan ei koe dildoja aivan samanlaisena. Siksi kannattaakin valita juuri sinua eniten miellyttävä dildo. Lasidildoja on myös saatavilla laidasta laitaan niin koon kuin ulkonäön mukaan, joten lasidildo kokemuksia löytyy myös laidasta laitaan. Jos kaipaat vielä lisää lasidildo kokemuksia, tutustu myös ylempänä olevien tuotteiden asiakkaiden arvosteluihin, arvostelujen joukossa moni on myös jakanut omat kokemuksensa dildoista.

    Nainen 29v, kommentti:

    “ Ensin lasidildon käyttäminen mietitytti, mutta tässä tapauksessa lopulta uteliaisuuteni voitti ja tilasin lasidildon itselleni. Aluksi dildo tuntui hieman hassulta, mutta kun siihen tottui, sille on tullut oikeastaan enemmän käyttöä kuin tavalliselle silikoniselle dildolleni. Lasisen dildon tuntuma on vain parempi, ja tykkään sen liukuvuudesta sekä huolettomuudesta.”

    lasidildo

    Pariskunta 43v & 44v, kommentti:

    “Ostin vaimolleni lasidildon yllätyksenä ystävänpäivälahjaksi. Meiltä löytyy jo pienehkö kokoelma erilaisia seksileluja, mutta mitä dildoihin tulee, jostain syystä päätyy vaimoni aina pyytämään tätä lasista dildoa, joten sen on siis pakko olla jotenkin parempi kuin muut.”

    pariskunta lasidildo

    Pariskunta 36v & 38v, kommentti:

    “Meillä on lasidildo käytössä enemmänkin ekstra herkkuhetkille. Kun jommalla kummalla on erittäin tuhma tuuli päällä, tykkäämme kiusata lasidildolla viilentämällä sen jääkaappikylmäksi, ja dildo toimii kiihottavana lisänä alistusleikeissä.”

    lasidildo

    Miten lasidildoja käytetään?

    Lasidildoja käytetään aivan kuten tavallisia dildoja, ainoa ero niissä on, että ne on valmistettu lasista. Lasi voi kuulostaa pelottavalta materiaalilta, mutta dildot on valmistettu kestävästä, sirpaloitumattomasta lasista. Dildot kestävät siis hyvin esimerkiksi jopa pudotusta lattialle, eivätkä ne hajoa kovinkaan helposti.

    lasidildo

    Tästä syystä lasidildot ovat itseasiassa myös kestävämpiä kuin tavalliset muoviset dildot. Muoviset ja silikoniset dildot loppujen lopuksi kuluvat aina käytössä, ja niiden väri saattaa myös alkaa haalistumaan vuosien myötä. Lasidildo sen sijaan on oikein huollettuna ikuinen – se ei kulu eikä haalistu, vaan säilyy vuodesta toiseen.

    Lasidildot ovat myös erittäin sileitä, ja niissä on todella hyvä liukuvuus yhdistettynä liukuvoiteeseen. Tämän vuoksi monet lasidildoa kokeneet eivät haluakaan enää vaihtaa niistä takaisiin muovisiin dildoihin, vaan mieltyvät lasidildon tuntumaan paremmin.

    Lasidildojen hyvänä puolena on myös niiden sallimat lämpöleikit – lasidildoa voi lämmittää tai viilentää ja muuttaa sen lämpötilaa, ja näin tuoda uusia vivahteita seksielämään.

    Lasidildojen puhdistaminen ja hoito

    Lasidildot ovat oikein helppo puhdistaa ja huoltaa. Niistä lähtee lika helpommin kuin muovisesta dildosta, ja ne ovat kokonaan vedenkestäviä. Pese lasidildo vedellä ja esimerkiksi saippualla, ja jos dildossa on esimerkiksi juonteita tai nystyröitä, varmista ettei niiden ympärille jää esimerkiksi liukuvoidetta tai muita tahroja. Huolellisen pesun jälkeen dildo kannattaa kuivata ennen säilömistä.

    Lasiset dildot ovat erittäin kestäviä ja säilyvät vuosikymmeniä ilman kulumista. Lasidildot myös kestävät kolhuja ja pudottelua, mutta saadessaan kovan iskun, on mahdollista että dildo katkeaa. Ole siis varovainen dildon käsittelyssä, ja älä jätä sitä painavien tavaroiden alle, tai pudota korkealta kovalle pinnalle.